Seuraavassa elämässä sitten

Kun jättimäinen säkki Eaglen nappuloita vihdoin loppui joskus pari viikkoa sitten, ajattelin muuttua paremmaksi koiranomistajaksi ja opettaa Sera syömään oikeaa oikeiden koirien ruokaa eli lihaa, luita ja muita ällöttävän näköisiä, mutta ihmistäkin oudolla tavalla houkuttavia oikeiden ammujen ja oikeiden possujen oikeita osioita niiden kuolleista ruumiista. Tavallaan teuraseläinten ruhojen hyötykäyttöä; voisko yksittäinen koiranomistaja maailmaa enää paremmin pelastaa?! Lihoja ja luita saa hankittua ainakin pääkaupunkiseudulla melko vaivattomasti alan kaupoista, ja ainoaksi ongelmaksi muodostuukin niiden säilytys; mun lokeron kokoiseen pakastimeen kun ei naudasta mahdu edes jouluisen kinkkurullan kokoinen mötkäle.

Olen jo aiemmin konsultoinut barf-asiaa aiheeseen vihkiytyneiltä tuttaviltani ja yhdessä netistä löytyvien perusjuttujen lisäksi saanut itseni kiinnostumaan aiheesta. Kerran olen ostanutkin Seralle puoli laatikkoa kanansiipiä kokeilumielessä. Kokeiluksi se totisesti jäi, sillä Sera ei syönyt siivistä kokonaan yhtäkään. Haistoi ja ehkä nuolaisi muutamaa ja katsoi mua epäuskoisesti: "etkö tajua, että tuo on mautonta raakaa lihaa, jota pitäisi purra?! Söisitkö ite, häh?!?". Noh, siivet lähtivät lahjoituksena labbikselle, jonka virkaan jo rotunsakin puolesta kuuluu syödä aivan kaikkea. Sain vinkin, että siivistä voisi kevyesti pannulla paistaa pinnan ruskeaksi, jolloin se maistuu paremmalta koiran(kin) mielestä. Jos en koskaan käytä edes oman ruokani tekoon mitään hellan levyä vaativaa, uskotteko että koirani takia käyttäisin?! Keittäminen vielä menisi, koska siinä ei tarvitse fyysistä läsnäoloa, mutta kuulemma sillä tavoin valmistettuna kananluille tapahtuu jotain mysteeristä, ja siivistä tekee koirille kuolemanvaarallisia. Älkää siis tehkö niin!

Siipikokeilun lisäksi olen ostanut Seralle myös possun/naudan ydinluuta joskus sen pentuaikana (jolloin vielä elin siinä uskossa, että kaikki koirat rakastavat lihaisia luita eivätkä voi vastustaa niitä sarjakuvista ja piirretyistä tuttuja koirankeksejä, joita markettien eläinhyllyjen lokerot pursuaa). Mehukkaalta näyttänyt lihaisa ydinluu haisi puoli vuorokautta keittiön lattialla, minkä aikana se oli siirtynyt n. 5 cm ja ytimeen oli kaiverrettu (varmaan kielellä, kun Sepistä on kyse) ehkä peukalon pään kokoinen kolo... Miten vaan; luut siis eivät ole tähän mennessä nauttineet suurta "sukseeta" mun tarjoilemana.

Nappuloiden loppumisen jälkeen olen ruokkinut Seraa pelkällä NEU-makkaralla, ja miettinyt seuraavaa askelta koiranruoka-tragediaa varten: a) jatkaako samalla nappula + NEU -linjalla kuin tähänkin saakka, b) lopettaa nappulat ( ja muuttua samalla valveutuneeksi, teollista koiranruokatuotantoa kannattamattomaksi ja paremmaksi, koiransa kokonaisvaltaista hyvinvointia ajattelevaksi, luonnonmukaisuutta ja koirien esihistoriaa kunnioittavaksi koiranruokkijaksi) ja siirtyä pelkkään NEU:hun (tai vastaaviin MurreMix-pakasteisiin, jotka tällä sijainnilla olisivat edullisempia ja helpommin saavutettavissa) ja opettaa Sera luiden syöntiin vai c) yrittääkö ihan totaalista muutosta muuttumalla oikeaoppiseksi barffaajaksi lihoineen, luineen, kasvismössöineen ja lisäravinteineen. Viimeisimmän eli c-vaihtoehdon jouduin hyllyttämään aika pian asunnon tarjoamien fasiliteettien puutteessa; ilman isompaa pakastinta saisin juosta lihakaupassa viikottain ja vääntää kasvismössöjä vähintään yhtä usein. Ihmiselle, jonka ruuanlaittoinnosta/-taidosta kertoo paljon se, että pääravintona ovat karjalanpiirakat ja maustamaton jugurtti+mysli-sekoitus, tuo ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta. Nykyiseen pakastimeen kuitenkin mahtuu helposti viitisentoista NEU-pötköä, eli ei se aivan onnettoman kokoinen kuitenkaan ole. Lihaa ja makkaraa sinne siis kyllä mahtuisi muutaman viikon, ehkä kolmen tarpeisiin. Lisäksi työtilaa lihojen työstämiseen on nykyisessä keittiössäni selkeästi entistä enemmän, sekään ei siis sovi syyksi luopua ideasta b.

Vihdoin nyt lomalla ollessa on aikaa hoitaa tällaisia käytännön asioita, ja teinkin torstaina ratkaisevan liikkeen tässä kauan mieltä vaivanneessa ruoka-asiassa. Kaikkien suurten pohdintojen, selattujen nettisivujen, luettujen tekstinpätkien ja juteltujen keskustelujen jälkeen tilanne eteni torstaina kuin itsestään; näin autoni parkkeerautuvan eläinkaupan pihaan, mun siirtyvän ruokahyllyjen luokse, ottavan kainalooni isoimman (18,3 kg) EAGLEn nappulasäkin, jota näin ja määrätietoisesti suuntaavan kohti pakastinhuonetta. "15 pötköä Hevi-NEUta kiitos. Juu pistä ihan mihin vaan, muovipussi käy hyvin", kuulin itseni sanovan. Siitä kassalle ja 33,3 kiloa painavien ostosten kanssa kotiin. Done and clear.

Musta kyllä tulee vielä parempi koiranomistaja/-ruokkija, tulee tulee. Mutta ehkä vasta sitten seuraavassa elämässä :)

Lähdettyäni eläinkaupasta 103,00€ laihemman pankkikortin kanssa päätin ostaa itsellenikin jotain hyvää syötävää. En tosin ihan samalla summalla, mutta jotain erikoishyvää luxusta kuitenkin, olenhan lomalla. En ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä, joiden mielestä tietyt ruoka-aineet on yksinään hyviä, sopivat keskenään tiettyjen toisten ruoka-aineiden kanssa, muttei niitä muka voi yhdistää minkä vaan toisen ainesosan kanssa. Siis jos kylmä lenkkimakkara on hyvää ja raitainen kolmen suklaan Vanilla-vanukas on hyvää, miksei makkara ja vanukas vuoropuraisuilla* syötynä voi olla hyvää?!? Feta ei kuulemma sovi tonnikalan ja katkarapujen kanssa, ja pizzaan ei voi ottaa sekä kanaa että simpukoita. Useimmat sentään allekirjoittavat sen, että sipsejä ja karkkia voi syödä paljon enemmän, kun neutralisoi aina välillä toisen maun toisella. Samoin yleinen tosiasia on, että laittamalla kokonaisen munkin neljään osaa ja syömällä vuorotellen neljä osaa munkkia, syö paljon vähemmän kuin syömällä yhden ison kokonaisen munkin. Tiedättehän? :)