Rakas kulkupelini Reiska oli jälleen viime viikolla vuoden jännittävimmässä tapaamisessaan. Lupasin lähteä saattamaan Reiskan Herttoniemeen tapaamispaikalle, ja olinkin pukeutunut asiaan kuuluvasti nätteihin vaatteisiin, korollisiin kenkiin ja harjannut tukkani hulmuamaan tuulessa. Koska en jätä Reiskaa koskaan yksin kiperissäkään tilanteissa, muutamista konttori- ja tutkimusvirjailijoiden vihjailuista huolimatta en suostunut jäämään odotushuoneeseen juomaan kahvia ja seuraamaan toimenpidettä lasin takaa, vaan menin Reiskan tueksi tutkimushuoneeseen saakka.

Ensimmäisessä vaiheessa sisääntulon jälkeen Reiskaa tärisytetään, pyöriä käännellään ja väännellään, kaasutellaan ja jarrutellaan. Ensimmäisistä kunnon tärinöistä innostuneena Reiskan täysautomaatti-ilmastointi (=toimii täysin omavaltaisesti) tekee tepposet tutkimusta suorittaneelle asiantuntijalle, ja alkaa posottaa kuumaa ilmaa täysillä koko auton täydeltä. Setä kysyy, saako puhallusta pienemmälle, mutta valiteltuani ettei, en viitsi lisätä, että vaikka puhalluksen voimakkuutta ei saakaan säädettyä, lämpötilan säädinnappi toimii aivan ongelmitta :) Sedällä auton sisällä alkaa tässä vaiheessa nousta kivasti hiki otsalle.

Sitten on vuorossa valot ja vilkut, jotka onneksi toimivat ensiyrittämällä ilman ongelmia. Välillä, ehkä kerran viikossa syystä X vilkut jäävät pysyvästi päälle tai vaihtoehtoisesti kaikki takana olevat valot (jarru-, rekisterikilpi-, ajo- ja vilkkuvalot) alkavat vilkkua diskomaiseen tyyliin kolmessa vuorossa. Tällöin takaluukusta löytyviä johtoja pitää hieman räplätä ja vika korjaantuu. Tuota noinkin helppoa korjausmekanismia eivät nämä asiantuntijasedät oikein ymmärrä, mikä on tosi sääli...

Käännös ympäri ja pukille. Omistajan huomaamattoman nopean pikatarkastuksen perusteella pohjassa kaikki tallella, ei pahoja reikiä, pakoputki kiinni ja öljyä näkyy valuvan enää kahdesta kohtaa (vielä vuosi sitten kohtia oli kolme!). Lisäksi ratkaisin monen vuoden mysteeri siitä, miten pohjassa olevan vararenkaan saa sieltä pois ilman rautasahaa (tässä tärkein syy, miksi halusin olla mukana toimenpidehuoneessa). Ruostetta kun hieman rapsuttaa lukon päältä, se aukeaa helposti.

Seuraavana tarkastajasetä kysyy, saako äänimerkin kenties päälle jostain muustakin kohtaa, kuin vasemmasta viiksestä, jossa on torven kuva.
- "Ai mikä äänimerkki? Ai tööttö? Enhän minä ole koskaan sellaista tarvinnut, enkä siis edes tiedä missä se on. Ajan niin rauhallisesti, etten tarvitse äänimerkkiä.", vastaa auton omistaja mahdollisimman autuaan tietämätön ilme kasvoillaan. Todellisuudessa olin huomannut tämän silloin tällöin ilmaantuvan vian heti kotoa lähtiessäni ja painellut tööttiä taukoamatta koko matkan Haagasta Hertsikkaan...
- "Niin, eihän se periaatteessa hyvään ajotapaan kuulukaan, mutta kun näissä lapuissa se nyt käsketään testaamaan ja tarkastamaan ... vaikka eihän se tosiaan perusajossa välttämätön olekaan... niin se nyt ei toimi tässä autossa että mistäköhän sen saisi toimimaan...", vastaa katsastajasetä anovaan tuijotukseeni.
- "No kokeillaan vaikka näin nyt ensiksi", sanoo omistaja, ja rupeaa rynkyttämään torviviikseä edestakaisin muutaman ratin lähiympäristölle kohdistuvan nyrkiniskun siivittämänä, koska se usein auttaa.
- "Noooh, antaapas sen nyt olla, ei se iso korjaustoimenpide ole, mutta merkintähän minun on siitä laitettava tänne papereihin. Muistaakseni tässä mallissa se on jossain tuolla edessä vasemmalla", sanoo tutkimusasiantuntija ja siirtyy lapussaan seuraavaan kohtaan enkä viitsi kysyä, tarkoittaako se vasemmalla auton edestä vai kuskista katsottuna, ja minkä näköistä torvea sieltä kannattaisi etsiä.

Seuraavana päästömittaus, josta Reiska saa helposti ERIn. Tutkimuksen lopussa kuittailua kunniakkaaseen ikään selviytymisestä, mustista kilvistä, kasettimankasta ja muusta turhasta, jota tosin melko usein Reiskan kanssa liikkuessa saa kuulla. Vanha vitsi. Kuva kuitenkin kertokoot enemmän kuin tunnin sepustus: