Saagasta on moneksi muuksikin eläimeksi kuin vain koiraksi. Tässä niistä muutamia.

Chincilla
***** turkki on monin kertaisesti pehmeämpää kuin ihmisen hius. ***** on hämärä- ja yöeläin, joka torkkuu päivisin ja vilkastuu alkuillasta. Aamuhämärän aikaan vilkkaimmillaan.  Jokaisella yksilöllä on oma persoonansa. *****t nauttivat hyppelystä ja ahtaista paikoista, joihin kaivautua, kuten putkista, laatikoista tai vaikkapa peitosta.
Perustelu: Aamuhämärissä kuuluu sanomalehtien kahinaa, ruokailuun liittyvää rapistelua, lelujen mäiskettä tai ihan vaan yleistä älämölöä, jotta muu porukka saataisiin äkkiä hereille ja leikkimään jo hian pirteän pennun kanssa. Lumentulon jälkeen on pyrkinyt kaivautumaan jokaiseen penkkaan ja kasaan; sitä ennen mutaisimpien kukkapenkkien multiin ja sisällä viherkasvin ruukkuun. Myös peittojen ja mattojen alle kaivautumista on harjoiteltu.

Boakäärme
Ihmiselle ***** ovat yleensä vaarattomia. Kiinniottoa yritettäessä tai vangittuja ***** varomattomasti käsiteltäessä ne kuitenkin puolustautuvat. Varmuudella tunnetaan vain muutama tapaus, jossa kookkaat ***** t ovat surmanneet ja syöneet lapsen. Mitä enemmän saalis rimpuilee, sitä kovempaa ***** puristaa. ***** kita on täynnä pitkiä, kaarevia hampaita, jotka takaavat saaliin kiinnipysymisen.
Perustelu: Tikarinterävät hampaat uppoavat hyvin ihmisihoon ja rei'ittävät sen helposti. Leikin ollessa villeimmillään kaikki saalistajan tielle osuva saa kyytiä, ja paljaan käden laittaminen pennun lähelle aiheuttaa raatelurefleksin, josta vain paksunahkaisimmat selviävät. Kiinnioton yhteydessä, esimerkiksi kynsiä, hampaita tai korvia tutkittaessa vangittu pentu rimpuilee vimmatusti koko kolmen kilon voimallaan.

Biisoni
***** on tuuhea, tummanruskea turkki. Sillä on muhkeat hartiat. Vaikka ***** näyttääkin isolta ja kömpelöltä, se voi juosta lähes 64 kilometrin tuntinopeudella – ainakin lyhyitä matkoja. Se kykenee uimaan suurten jokien poikki. ***** puhisee, murahtelee ja ääntelee lehmämäisesti. Suuren osan valveillaoloajastaan ***** yleensä lepäävät, mutta ne mieluusti kiereskelvät mudassa tai pölyssä ja hankaavat itseään aidanpylväitä, kivenjärkäleitä ja puita vasten.
Perustelu: Jalkojen lyhyys saattaa hämätä, sillä pentu etenee hienosti Seran perässä hangessa, metsässä, ylä- ja etenkin alamäessä (yleensä kierien tai kuperkeikoilla). Saagasta lähtee aikamoinen valikoima erilaisia ääniä kurnutuksesta vihellyksen kautta summeria muistuttavaa pärinään. Jälkimmäistä harjoiteltiin perjantaina automatkalla lähdöstä aina Keimolan portille saakka, jossa typerä kuski vihdoin tajusi avata pennun kopin oven. Ääni loppui kuin katkaisijaa kääntämällä ja loppumatkan pentu nukkui ja katseli ohiviliseviä maisemia hiiren hiljaa. Suurten jokien poikki uimista Saaga on harjoitellut jo pentuaitauksesta lähtien - nimittäin kroolailemalla vesikupissa. Eilen siivosin neljän kupillisen vedet lattialta ja tän päiväisellä kyläreissulla juomakuppiuimisen alkeet opetettiin myös Mila-siskolle - jatkokurssilla Milastakin saadaan kunnon uimamaisteri!

Maamyyrä
Karvat pystyvät osoittamaan helposti mihin suuntaan tahansa, joten ***** pystyvät etenemään maan alla myös takaperin. Eturaajat ovat voimakkaat ja levinneet lapiomaisiksi. ***** eivät ole sokeita, vaikka niin saatetaan kuulla väitettävän.
Perustelu: Meno on sokeaa kaahailua erityisesti hepulikohtauksen ja vesikuppiuiskentelun jälkeen - päätä ja häntää ei pysty erottamaan, koska eteneminen tapahtuu satunnaisesti myös takaperin.

Teeri
Ääni on selvästi erottuva kujertava pulputus. Joskus ääni on kotkotusta. ***** voi äännellä suhisten (tsu - suiiii). Tämän jälkeen ***** kaivautuvat lumeen, jossa olevia koloja kutsutaan kiepeiksi.
Lumentulon jälkeen on pyrkinyt kaivautumaan jokaiseen penkkaan ja kasaan nenä edellä ja häntä villisti viuhtoen. Sisällä ollessa kieppien tekoa kuivaharjoitellaan peittojen ja mattojen alle kaivautumalla.

Sisilisko
***** on päiväaktiivinen ja suosii lämpimiä kohtia. ***** on taitava kiipeilijä ja se pystyy kiipeämään myös pystysuorilla pinnoilla.
Perustelu: Vaikka ulkona onkin kivaa, ovea kohti pentu suuntaa aina suurella innolla. Kukapa ei lämpimästä sängystä ja täydestä ruokakupista pitäisi! Kiipeilyn alkeita Saaga harjoittelee sänkyyn ja sohvalle yrittämällä, mutta Seran onneksi vielä ei läpimurtoa ole tapahtunut seinäkiipeilyn saralla.