Kertoilin tämän viikon kuulumisiamme erään soulmaten blogiin, mutta miksipä en jakaisi niitä myös täällä.

Mitä Sera ehtii 3,5 vuodessa, sen Saaga ehtii neljässä vuorokaudessa:

- Maanantai: viikko alkoi melko rauhallisissa merkeissä. Töistä kotiin palattuani ilmeisesti liian runsaslehtiseksi päässyt traakkipuu oli kokenut harvennushakkuun - kolmesta vehreästä varresta jäljellä enää 2,5.


- Tiistai: tiistaina suorittavan portaan toiminta oli jo hieman piristynyt, ja ilmassa oli paljon merkkejä siitä, että meno vain kiihtyy loppuviikkoa kohden. Päivän aikana traakkipuun harvennusta oli jatkettu edelleen, ja varsista oli iltapäivään mennessä jäljellä enää 2 ja yksi perusteellisesti kaluttu tynkä. Tämän lisäksi juustosämpyläpussi, just niitä ihanan pehmeitä keltaisessa pussissa you know, oli tyhjentynyt päivän aikana ja makasi yksinäisenä sohvan vieressä. Eikä tässä vielä kaikki: asuntoni laajennusurakkaa oli aloitettu kaivertamalla sängyn viereiseen seinään noin kämmenen kokoinen aukko. Tai ehkä siitä oli vain tarkastettu, kuinka monta tapettikerrosta nykyisen lasikuitutapetin alle oli jätetty...


- Keskiviikko: Kahdesta harvennuspäivästä viisastuneena omistaja oli nostanut traakkipuun keittiön pöydälle. Epäreilua, sillä työ oli vielä pahasti kesken. Koska elävää ravintoa, Sepin lisäksi, ei ollut tarjolla, piti perheemme puuha-Peten tyytyä kivisen kovaan projektiin eli seinän reiän laajentamiseen. Koska edellinen reikä oli inhottavasti peitettu levyllä, piti aloittaa uusi savotta n. 30 cm. päästä edellisestä. Yllättävää kyllä, myös siinä kohtaa huoneen päätyseinää lasikuitutapetin alta paljastui sama määrä vanhoja tapettikerroksia. Tarkastus suoritettu. Keskiviikon keskipäivän äksönpläjäykseen kuului lisäksi yhden nenäliinan silppuaminen ihan mieltsin pieniin palasiin ympäri huoneistoa.


- Torstai: Koska traakkipuu oli siirtynyt pysyvästi jakkaran päälle ja koko sängyn viereinen seinä peittynyt levyistä, tälle päivälle piti keksiä aivan uusia haasteita. Mikäs sen parempi idea kuin maton suolestus! Miten tätä ei aiemmin keksitty! Pieni reikä keskelle... noooin ... hieman laajennusta sivuilta... juuri noin ja siiten asiaan: tiukka ote purkautuneesta narusta, kiivas kiskaisu ja kas - neulos lähtee purkautumaan kuin itsestään. Samaa voi jatkaa esim. niin kauan, että kahteen kohtaan keskelle mattoa tulee n. 5 * 10 sentin avonaiset pläntit. Voilá, näin saat IKEA-mattoosi persoonallisuutta ja rajoja rikkovaa ekspressionistista otetta. Mikäli mattopuuhastelustasi ehdit, voit myös tasapainoilla sohvan selkänojalla päästäksesi käsiksi hyllykön päällä olevaan puiseen rannekoruun. Mikäli se on valmistettu puupalasista ja kahdesta kuminauhasta, katkaise toinen kuminauha ja pureskele puuosat. Varo puremasta toista kuminauhaa rikki, jotta koru kaukaa katsottuna näyttää ihan entiseltään.


- Perjantai: Pelonsekaisia tuntemuksia ja hikeä otsalla; uskallanko sittenkään palata töistä kotiin (ainakaan ilman rohkaisuryyppyä)?!?