Mukavan agirotukertomuksen vastapainoksi sopii trilleri tapahtumaa seuranneesta kotiinpaluumatkasta, joka sisältää sekä jännitys- että kauhuelementtejä. Eikä valitettavasti kyse ole fysiikan veto-, puristus-, taivutus- tai leikkausjännityksestä vaan ihan konkreettisten tapahtumien aiheuttamasta ihmismielen jännityksestä, jonka raja valtaisan v***tuksen kautta koko ruumiinlaajuiseen itkuraivariin on erittäin häilyvä.

Jos alat samastumaan kohtalooni seuraavaa tarinaa lukiessasi (huom. erit. Anna, Venla ja Anu!), kannattaa tutustua jo ennakolta tutkimustietoon perustuvaan apumateriaaliin, josta saattaa olla hyötyä ongelman aiheuttamia mielen solmuja selvitellessä.

Siis hommahan meni niin, että...

Reiska-junior on ollut mulla nyt ihan pikkuisen yli kaksi kuukautta; ostopäivänä vapunpäivää seurannut päivä (huono ennekö?!) 2.5.2009. Ostohinnaltaan se oli Reiska-junioria noin 7 kertaa kalliimpi, mistä voisi luoda ajatteluketjun, että juniorilla on seitsenkertaisen parempi ajaa ja se kestää 7 kertaa niin hyvin kuin senior, eikö totta? Vaan eipä ollut asian laita näin - lähellekään. Junior ei kestänyt edes seitsemäsosaa siitä ajasta, jonka senior iloisesti mua palveli!

Kun olimme sunnuntaina palaamassa Agirodusta Nastolasta reissusta rähjääntyneinä kellon lähennellessä iltakahdeksaa, Reiska juniorilla napsahti hermot loputtomaan maantien taittamiseen ja niinpä se päätti alkaa savuamaan sinistä öljynhajuista paksua savua Koivukylän kohdalla. Virrat äkkiä pois ja seuraavasta liittymästä lasketellen alas (kiitos nelostien arkkitehdin; juuri siinä kohtaa oli alaspäin viettävä liittymä). Ennen auton sammuttamista kojelaudassa valoja paloi ja vilkkui kuin pizzeria-kebabkioskin sisustuksessa.

Ensimmäinen onnekas puheluuni vastannut henkilö oli numerotiedustelun täti, neiti Numerotäti, joka luetteli sujuvasti kuusi eri hinausfirmaan. Valitsin niistä hauskimman kuuloisen (tietty!). Kysyin Numerotädilta samalla myös Vantaan taksin numeron, jotta kyydissäni olleet ("vain" kolme ihmistä ja 7 koiraa itseni ja omieni lisäksi...) pääsisivät koteihinsa pikku pysähdyksestä huolimatta kohtuullisessa ajassa.

Seuraavaksi soitin hinausfirmaan Hinaustytsylle, joka ei suostunut antamaan toimeksiantoa itse herra Hinurille ennenkuin soitan vakuutusyhtiöön ja tiedusten omien vakuutusehtojeni sisällön. Kysymys: Tietääkö joku tarkalleen vakuutustensa ehdot esim. autovakuutuksen osalta vai olenko jotenkin tavallista taunompi?! (sori Taunot)

Hinaustytsy ei tietenkään tiennyt yhteystietoja vakuutusyhtiöni päivystysnumeroon, joten jälleen puhelu Numerotädille. Saatuani numeron vakuutusyhtiön päivystyksessä työskentelevälle rouva Hätäpäivystyjälle, lopetin puhelun ja aloin soittaa taksia. Tässä välissä olin kuitenkin jo ehtinyt hukata taksin numeron, vaikka olin tallentanut sen omasta mielestäni onnistuneesti Jaana puhelimeen salanimellä "xfg". Ei auta; jälleen puhelu Numerotädille ja Vantaan taksin numero veden- ja tuskankestävällä kynällä paperille.

Kysymys: kuka jaksoi lukea tänne saakka?! Ootte hulluja.

Taksi tilattiin, se tuli ja lähti viemään puolta ihmismäärää ja kahta koiraa kohti Haagaa, jossa yksi vara-Reiska oli parkissa kotini edessä. Puhelu vakuutusyhtiön rouva Hätäpäivystäjälle oli masentava: "Voi kun juuri tänä viikonloppuna meillä on ohjelmistapäivitys meneillään, emmekä pääse käsiksi asiakkaidemme vakuutustietoihin." TÄH?! Olen maksanut tuhansia euroja vakuutusmaksuja kerjäämättä sieltä euroakaan takaisinpäin ja sittenkun yhden ainoan kerran kuuteen vuoteen minulla on hätä, ne eivät voi auttaa! Olisin vaihtanut vakuutusyhtiötä heti seuraavana päivänä, ellei rouva Hätäpäivystäjän kollega olisi maanantaina hoitanut hommaansa niin hienosti (siitä lisää myöhemmin - niin monen rivin päässä, että olet jo nukahtanut)...

Soitto Hinaustytsylle ja herran Hinurin taksojen tarkistus: hinaus virka-aikaan n. 100€/laaki; hinaus sunnuntai-iltana klo 20 n. 350€/kerta. Johtopäätös: "Joo ei me nyt hinailla sitä tänään yhtään mihinkään, vaan jätetään Reiska tänne risteykseen ja palataan asiaan huomenna", sanoo Sanna. Hinaustytsy antoi kuitenkin hyvän vinkin jättää auton avaimet jonnekin lähistölle, jotta minun ei tarvisi olla seuraavana päivänä hinausaikaan good-knows-how-far jossain Vantaan perukoilla. Onneksi tässä vaiheessa olimme saaneet apua jo ainakin kolmelta paikalle pysähtyneeltä herrasmieheltä ja -naiselta, ja kahden eri vika-arvion lisäksi se oli saatu myös työnnettyä tiensivuun, paremmalle yöpymispaikalle. Myös kyyti kotiin oli järjestynyt punaisen tyttö-Reiskan avustuksella.

***

Uusi päivä rikkinäisen auton omistajan maailmassa - järjestelyt alkavat muistuttaa tippaleipää

Olin jo illalla, heti kotiin päästyäni selvittänyt netissä autovakuutukseni sisällöstä sen verran, että olisimme voineet hinauttaa auton jo illalla lähimmälle korjaamolle. Tietysti, pitihän se arvata. Soitin ensitöikseni vakuutusyhtiön rouva Hätäpäivystäjälle, kerroin ongelmani ja hän yhdisti puhelun herra Hinurille. Olennainen osa tarinaa on se, että hinaaja tosiaankin vastasi puhelimeen "Hinaaja". Auton tiedot, avainten tiedot ja vientikohteen tiedot - lupasivat laittaa aamupäivän ajolistalle. Hieman oli hankala selittää tarkkaa sijaintia paikasta, jossa ei parinsadan metrin säteellä ole kiinteää asutusta = tontin numeroa: "No siinä nelostien rampilla, jossa on sellanen kyltti, että "Helsinki 19" ja sit siinä luki Koivukylä toiseen suuntaan ja Kypärä... eiku Keltin... eikun Kuninkaanmäki toiseen suuntaan...". Hinuri-raukka. Lupasivat soitella, kun ovat auto pukilla ja matkalla huoltamolle.

(Tässä välissä voi käydä tekemässä hapankorpun voilla ja aromisuolalla ja yhdellä voileipäsuolakurkulla - on muuten suolaista ja maukasta!)

Soittoa herra Hinurilta ei kuitenkaan kuulunut maanantai-iltapäivään klo 15 mennessä, joten uudelleen soitto vakuutusyhtiön rouva Hätäpäivystäjälle, joka jälleen yhdisti puhelun hinaajalle. Hinaajalla ei ollut mitään käsitystä koko työmääräyksestä, eikä tietoa auton siirtelystä. No eikun uudelleen tiedot lapulle ja äkkiä herra Hinuri II virka-ajan puitteissa kohti tragediapaikkaa. Noin puolen tunnin kuluttua herra Hinuri on tuohtuneena langan toisessa päässä: avaimet on haettu huoltoasemalta jo aamupäivällä, eikä autoakaan näy missään. Minä soitan pelko auton kohtalosta pers'luussa painaen korjaamolle, näkyykö pihassa hinaamalla tuotua rakasta Reiskaa. "Joo täällä se on ja tässä avaimessa on leima herra Hinuri (I) 6.7.2009", sanoo Huoltojuippi. DAMN! Herra Hinuri I ja herra Hinuri II ovat eri firmojen palveluksessa! Rouva vakuutustäti oli siis yhdistänyt minut eri hinausfirmoihin! No se selittää, miksei jälkimmäisessä tiedetty mitään koko autosta, kun iltapäivällä soittelin... Puhelu ja pahoittelut jälkimmäiselle Hinuri-herralle ja itkuraivariturhautuminen ehkä 2 minuutin päässä.

Onneksi tässä vaiheessa pääsi aina niin iloisten ja auto-ongelmista autuaan tietämättömien piskien luokse kotiin JUNALLA, eikä tarvinnut miettiä autoa - ennen seuraavaa aamua...

***

Toinen kokonainen päivä rikkinäisen auton omistajan maailmassa - tasan ei käy onnenlahjat - ja toisilla ei sitä onnea ole ollenkaan

Tiistaina aamulla korjaamolta soitettiin: "Joo tässä on kuule aika kauheita nyt tapahtunut", sanoo Huoltojuippi. Miten kukaan voi alottaa mitään puhelua noin?! Varsinkin kun linjan epätietoisemmassa päässä on herkkä naisihminen! "Täällä on kuule päässyt öljyä imusarjoihin ja tän auton turbo käy tällä hetkellä moottoriöljyllä, ei polttoaineella. Turbo pitää vaihtaa ja se maksaa työn kanssa sellaisen 2500 euroa", sanoo Huoltojuippi samalla "ranteet auki ja pääedellä sillalta alas" -äänellä ja jatkaa "niin ja kai sieltä vielä jotain muutakin on mennyt, että toi oli vaan tollanen arvio". Selvä, palataan asiaan.

Ensimmäiset fiiliksetkö? Jos ei omista autoa - ei tule tällaisia ongelmia --> Jos et olisi luopunut vanhasta Reiska-seniorista - ei olisi tätäkään ongelmaa.

Tiistai aamupäivän käytin autojen turbo-vikojen, niiden korjaamisen ja korjauksen kustannusten selvittelyyn. Tiedustelin turboahdinten (kuvassa) hintoja niitä myyviltä maahantuojilta (turboahdinmerkkejä ovat esim. Garrett, Hitachi. Holset, Mitsu ja kiinalaiset kopiot; myös Biltema myy hintaan 435€-779€) ja hinnat saatuani soittelin viiteen korjaamoon ja kysyin hinta-arvion turbon vaihdosta. Luin keskustelupalstoilta turbo-vikojen oireista (karstoittuminen, öljynkulutuksen lisääntyminen, EGR-venttiiliviat) ja niiden korjaamiskokemuksista. Tutustuin Kuluttajansuojan nettisivuihin miettiessäni myyjän velvollisuuksia tapahtuneessa. Lisäksi luin kuluttajasuojalain (16/1994) viidennen luvun, joka käsittelee kuluttajankauppaa ja varmistin pari kohtaa soittamalla kuluttajaneuvojalle.

Lopulta, pää täynnä hyviä lineja, uskottavan kuuloisia argumentteja ja kovaa faktaa lakipykälistä lähtien, otin puhelun auton myyneeseen liikeeseen. Ja mitä ihmettä?!? Hyvä että ehdin asiani esittää, myyjä kertoi, että vastaavissa tapauksissa heidän virhevastuuseensa kuuluu korvata auton korjauskustannuksista 50 prosenttia (saman luvun sanoi kuluttajaneuvoja). Siis mitä?! Ihan turhaan olin perehtynyt ja tsempannut itseni äärimmäiseen suoritusvalmiuteen.

Vielä samana iltapäivänä, kiitos jälleen punaisen tyttö-Reiskan kuskeineen, Reiska-junior hinattiin toiseen, edellistä (merkkihuoltamoa) lähes kolmasosan halvempaan korjaamoon ja siellä se lepää edelleen. Toiveita olisi saada Reiska palaamaan kotiin (kuin "Lassien palaa kotiin") ensi viikon maanantaina. Hintaa en vielä tiedä - enkä liioin halua arvaillakaan.

Huh. Jos joku jaksoi tänne asti, lupaa tarjota ajelut turboltaan uudella Reiska-juniorilla, jos sitä ei sittenkään vielä lähetetä lopulliseen kadotukseen romuttamolle.