Eilinen Seran reeneistä alkanut viikonlopun agilityhurmos jatkui sunnuntai-iltana reeneillä AgiMestassa Juvanmalmilla. Nettisivuja paikalla ei vielä ole, mutta kyseessä on uusi, yksityinen, lämmin ja ruohomattopohjainen agilityhalli, jossa tänään SuperSunnuntain kunniaksi kaikki reenivuorot myytiin hintaan 20€/h. Oli tosi hauskaa päästä pitkästä pitkästä aikaa lämpimään halliin harjoittelemaan. Ja vielä hauskempaa oli se, että illan päätähtenä oli Saaga ite :)

Halli oli yhtä yhtenäistä tilaa, mutta rakennuksen runkotolppien takia tavallaan kaksiosainen; isompi kenttä (13m x 30m) n. 400m2 ja hallin pienempi osa (kulmikas/ei-suorakaide) n. 250m2. Reenaajia oli meidän vuorolla 7 ja koska kaikki koirat pystyivät työskentelemään muiden läsnäollessa ja tehdessä viereisellä radalla, jaettiin porukka kutakuinkin puoliksi ja kumpikin puoli vuorotteli omalla hallipuoliskollaan. Toimi tosi hyvin ja kaikki ehtivät tehdä toistoja väsymiseen saakka!

Miinuksena tässä uudessa hallissa oli se, että osa esteistä puuttui vielä: ei ollut keppejä, pöytiä eikä pituutta. Lisäksi hallin lämpötila olisi voinut olla n. 5 astetta matalampi. Ainakin näillä keleillä, kun ulkona on -15 pakkasta, hiki nousi pintaan tosi nopeasti ja T-paidalla olisi pärjännyt ihan hyvin. Koiratkin väsyivät selkeästi nopeammin (ja joivat paljon enemmän) kuin viileissä pressuhalleissa reenatessa.

Kuva 1. Sepin näyttää mallia asennosta, johon jokaisen keinun suorituksen toivotaan päättyvän.

1263161981_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saagan kanssa ehdittiin kertaamaan kaikki suunnittelemani "pikkuasiat": irtoamista muutamalla esteellä ja putkella, takaakiertoja ja välistävetoja parilla hypyllä, poispäin- ja sylikäännöstä esteillä, jaakotuksia ja twistejä putkella ja kahdella hypyllä, pimeitä putkikulmia ja tiukkaa käännöstä putkelta, hyppytreeniä vaihtelevilla estekorkeuksilla ja kontaktireeniä puomin alastulolla.

Älkää peljästykö: pitkästä luettelosta huolimatta maltettiin pitää myös taukoja ja toistoja ko. harjoitteista tuli vain muutamia (koska ne meni niin hyvin ;) ). Olin tosi innoissani, sillä tajusin, että mm. nämä Saaga jo osaa:

  • hakea pimeän putkikulman jopa täysin suoraksi vedetyn 6 metrin putken toisesta päästä lähetettynä
  • normaali "aikuisten" puomi sujuu omasta liikkeestäni & sijoittumisestani riippumatta ja namialustalla vahvistettuna matto-käsky toimii alasmenokontaktilla hyvin
  • malttaa odottaa puomin alasmenokontaktilla, kunnes saa luvan jatkaa
  • lukee ohjaustani todella nätisti, kunhan ohjaan jokaisen esteen selkeästi loppuun saakka

Kuva 2. Tukka takana, agilityura edessä. Söpön RuudGullitin takana näkyy hallin hyvä puitteet (tsekkaa mm. valaistus ja kevyet esteet).

1263162834_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Välillä Ojangossa reenatessa olen erehtynyt pohtimaan, että agilitykentällä Saagalla

  • ei ole ihan kaikki kotona tai
  • ei ole kaikki piparit pellillä tai
  • ei ole kaikki muumit laaksossa tai
  • ei ole penaalin terävin kynä tai
  • ei ole kaikki inkkarit kanootissa tai
  • ei ole kaikki lepakot tapulissa tai
  • hissi ei mene ihan ylimpiin kerroksiin saakka,

mutta tauko on jälleen tehnyt vain ja ainoastaan hyvää, ja odotukset tulevan kevät-/kesäkauden reeneille on tosi positiiviset! Ihana agi-Saaga! Voikun pääsisi taas pian tuonne halliin reenaamaan...

Kuva 3. "Räyh räyh!! Omille esteille pyörimään siitä, tää on mun halli! Väyh väyh!", sanoo Saaga.

1263162845_img-d41d8cd98f00b204e9800998e