Pikku hiljaa alkaa lomamasennus hellittämään, vaikka olihan se hieman harmillista, ettei islantilaiset voineet tuprutella tuhkapilveä ilmoille viikkoa aikaisemmin. Arvatkaa, kuinka vaikeaa olisi ollut jäädä Mauritiukselle tekemään vaikeita ratkaisuja mm. mennäkö ensi rannalle ja sitten uima-altaalle vai ensin uima-altaalle ja sitten rannalle. Eihän sellaista päätöksenteon tuskaa kukaan olisi kestänyt... :)

Ojangon ja sitä myöden agilityn ulkokauden avaus on pitänyt vapaa-ajan ongelmat poissa. Loman jälkeisistä 19 vuorokaudesta olen viettänyt 14 iltaa Ojangossa ja jäljelle jäävistä viidestä päivästä kaksi muissa yhdistysaktivismiin liittyvissä kokouksissa. Tulevat SM-kisat, ulkokauden treeniryhmät, HSKH:n hallihanke, hallitusvastuu, kevään epikset ja tehoryhmä takaavat sen, ettei tekeminen lopu myöskään koneella ollessa. Mutta onhan se niin mukavaa, kun tekemistä riittää! Ei minusta kotona lorvijaksi olisi, varsinkin kivoilla kevätkeleillä!

Tehoryhmän kevätkausi on alkanut kolmien Tehis Cup -episten lisäksi Sari Vähäniityn (*2) ja Timo Rannikon koulutuksilla. Sarin ensimmäisen kerran treenirataa en muista, mutta tässä jälkimmäinen:

1272572356_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Tällä viikolla vauhtia HSKH:laisiin tuli patistamaan Timo Rannikko, jonka rata näytti tältä. Teemana "kaikki esteet ovat saman arvoisia; myös pituudella, okserilla ja muurilla voi ja pitää kääntää ja ohjata."

1272572808_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Kouluttamieni ryhmien treenit alkoivat viikolla 16. Junnujen ja sennujen ryhmien lisäksi myös pääosin vesikoirista koostuva penturyhmä aloitti treeninsä. Ihanaa nähdä paljon ihania ja taitavia pikkukoiria ja motivoituneita omistajia joka viikko! Myös sennujen kisaavien ryhmän kokoonpano on uudistunut viime vuodesta ja uusi kokoonpano käsittää peräti 5 toinen toistaan taitavampaa vesikoiraa.

Perjantaina 23.4 oli jännittävä iltapäivä, kun Kobylinin Sanna tuli kouluttamaan Saagaa sisaruksineen. Sannalla oli oikein hauska ja haastava rata mukana, joka kuin ihmeen kaupalla selvittiin pienissä 4-7 esteen pätkissä lähes kunnialla ainakin 20. esteen hujakoille. Eipä olisi uskonut, että osaan ohjata Saagaa niinkin haastavien kiemuroiden läpi! Sanna lupasi tulla uudestaankin, joten nyt vaan treenataan ja todistetaan seuraavan kerran, että jotain viime kerrasta meni ohjaajallekin perille saakka.

Tampereella vietetyn vapun jälkeen suuntaamme sunnuntaina Mouhijärvelle näyttelyyn, jossa Saaga osallistuu nuorten luokkaan. Turkki on ainakin niin komea, ettei sitä millään raaskisi leikata pois. Yritän saada siitä kuvan tänne ennenkuin Oster pääsee valloilleen.