Onneksi kurjuutta ei ole ollut kuin koko ajan entistä tylsemmiksi muuttuva sää. Miksei voisi olla valosaa myös illalla, miksimiksimiksi?

Talvirenkaat vaihdoin autoon jo muutama viikko sitten menomatkalla Jyväskylään. Ja hyvä että vaihdoin, koska lokakuun puolivälissä oli keskisuomalaiset tiet jo talvisen jään peitossa. Lumi voisi tehdä iltoja valoisammaksi ja peittää kuraiset polut alleen. Yksi lumisade pakkasella tilattu myös Etelä-Suomeen.

Viikko sitten käytiin Jaanan kanssa harjoittelemassa urheilukommentaattoreina oloa Helsinki International Horse Show'ssa. Kun itsellä on hämärässä muistissa 15 vuoden takaiset muistot etupäässä shetlanninponeilla suoritetuista estehypyistä, näyttivät 150cm esteet jaavähän korkeilta. Nehän oli mua silmiin saakka, jessus! Kommentaattorien tehtävänä on tietysti arvioida kisatapahtumaa, sen osallistujia ja suorituksia kokemuksella, joka on edellisestä ratsastuskerrasta noin 10 vuoden takaa.

Tunnelmat HIHS 2010 -tapahtumasta: Osa hepoista oli kivan värisiä, mutta suurin osa oli ihan liian tavallisia, pelkkiä ruskeita. Muutama parhaiksi yltäneistä näyttivät enemmän ratsastuskoulupolleilta tai ex-ravureilta kuin world cup -tason estehevosilta. Kuolaimia oli kaikenlaisia perusnivelistä mitä ihmeellisempiin tuplaohja-rautaa-siellä-täällä -viritelmiin. Muutama lähes kärkeen sijoittuneista (mies)ratsastajista kohteli heppojaan niin törkeästi, ettei siitä paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Myös muutamia melko uskomattomia tasapainottomuuksia ja hypyissä jälkeenjääntejä nähtiin. Osa hevosista meni koko ajan innokkaan näkösinä korvat hörössä, osa taas luimisteli ja jopa pukitteli suorituksen aikana. Monella hepalla oli pipo päässä ja ratsastajien kypärät ja saappaat ihan erilaisia kuin "silloin ennen".

Kuvat 1-2. Hartwall Areena HIHS-kostyymissä. Paljon talkooväkeä ja hienoja kukka-asetelmia

Esteratsastuksessa ja koira-agilityssa on paljon samaa. Kisoja katsellessani ainakin seuraavat ryhmäläisteni painajaisissakin ehkä näkyvät hokemat sopivat myös heppakommentaattorin repertuaariin:

- Hepalle/koiralle pitää kertoa jo esteellä/ennen esteelle ponnistusta, minne liike jatkuu esteen jälkeen.
- Puolipidätteen ja hidastussuhinan toiminnassa on paljon samaan.
- Optimaalisimmillaan suoritus on koiran/hevosen ja ihmisen sulavaa yhteistyötä. Mitä enemmän ihmisen olemassaolon huomaa, sitä enemmän suorituksessa on hiottavaa.
- Muista ohjata myös viimeinen este! Ajattele ja ohjaa niin, kuin rata jatkuisi remmiämpärille/vielä 5 metriä viimeisen esteen jälkeen.
- Aivan kuten ratsastuksessa ratsastajan katse, myös agilityssa ohjaajan liike ja ajatukset pitää olla jo muutama este suoritusvuorossa olevaa estettä pidemmällä (--> ennakoiva ohjaus).

Kuva 3. Edesmennyt Dosella (95cm) olisi alittanut em. esteet oikein sujuvasti. Kuva Aitoniemen tallilta noin v. 1996.

Kaiken HIHS 2010 -tapahtumassa kokemani jälkeen jäin miettimään ratsastusta urheiluna. Kuinka suuri osa teidän mielestä ratsukon menestyksestä on a) rämäpäisen ihmisen, b) rohkean, ketterän ja teknisesti taitavan hevosen tai c) hyvän valmentajan ansiota?

Tuolla kun niiden joidenkin selässä istuneiden tyyppien toimintaa katsoi tuntui, että moni muukin yltäisi niillä resursseilla (yhtä hyvä hevonen ja harjoittelumahdollisuudet) aivan yhtä hyvään ellei jopa paremmalle tasolle. Eli onko ratsastuksessa lopulta mitään tekemistä ihmisen lahjakkuuden kanssa vai onko suurin merkitys hyvällä hevosella ja kehittymistä tukevilla muilla resursseilla kuten huippuvalmennuksella ja treeniolosuhteilla = iskän paksulla lompakolla?

Vaikka esteratsastuksessa ja koira-agilityssa on paljon samaa, tuo ihmisen rooli onnistumisessa on hyvin erilainen: koiraa on kovin vaikea viedä koulutettavaksi vieraalle niin, että se toimisi jatkossa optimaalisesti myös oman ohjaajansa kanssa, vaikka rahaa olisi rutosti. Koira kun ei opi eikä tottele yhtään sen paremmin, vaikka pankkitilillä olisi yli kuusinumeroinen summa.

Koska agilitykuulumiset tulee toiseen päivitykseen, tähän en niitä kertaile. Hevoskulttuurielämysten lisäksi kävin katsomassa mm. H-P Björkmanin, Minttu Mustakallion, Uuno-elokuvien vuoristoneuvos-Tuuran sihteerin ja Olavi Uusikallion tähdittämän Idiootin kansallisteatterissa. Hulluus on koukuttavaa ja pätkä oli oikein miellyttävä. Kokemusta syvensi juuri oikealla tavalla (voilla ja kermalla) höystetyt borssikeitto ja tattijulienne ravintola Kasakassa Krunikassa ennen teatterielämystä. Suosittelen kumpaakin!