Juhlallisia uutisia: Suomi on vienyt sauvakävelyennätyksen rakkaalta naapuriltaan Ruotsilta ja Saaga on startannut tänään, 9.10.2010 kunniakkaassa 2 vuoden ja 11 päivän iässä ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissaan.

Edellä mainituista huikeista urheilusaavutuksista ensimmäistä kuvaillaan seuraavasti: "Huonokuntoisimmatkin reumapotilaat kirivät maaliin vajaassa puolessatoista tunnissa, kerrottiin Reumaliitosta". Tältä osin Saaga pisti omassa ennätysyrityksessään paremmaksi ja suoritui radasta niin, että ihanneaika alittui yli 15 sekunnilla. Tällä irtosi medi1-luokan A-kisan voitto ja ensimmäinen luokanvaihtoon oikeuttava nollatulos 1-luokasta.

Saagan elämän ensimmäinen virallinen agilityrata medi1-luokassa näytti tältä. Tuomarina Allan Mattson.

 

1286636601_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hieno kepeille hakeutuminen ja suoritti hienosti ne loppuun saakka. Kaksi viikkoa sitten Saagan keppitreeneissä tapahtui "back to basics" -siirtymä ja aloitettiin keppitreenit käytännössä alusta, kun kyseisen esteen "loppusilaus" 1,5 vuoden kujanjuoksemisen jälkeen ei oikein ottanut onnistuakseen. Kahden viikon tehotreeni on tuottanut tulosta, mistä todisteena tänään p***anjäykkä ohjaaja ja itsevarma keppikoira :)

Sikamainen hyppy A:n kontaktilta. Sillä samalla sekunnilla, kun  radalla pysähdyin A:n alastulon kohdalle sivuttain muutaman metrin päähän tajusin, ettei me olla kauheesti treenattu kontakteja sillai, että jäisin jälkeen tai olisin edes samassa tasossa kuin alastulo. Juoksen aina ohi pitkälle eteenpäin. Työtapaturman piikkiin siis. Onneksi otti hienosti puomin kontaktin radan lopussa.

Hypylle 15 tuli jäääärjettömän laaaja ja piiitkä kaarros. Ei ihme, sillä en antanut sille minkäänlaista hidastuskäskuä hyppykäskyn lisäksi. Tarkkaavaisuutta ohjaukseen kuski! Onneksi sain kuitenkin suoristettua puomin ylösmenon.

Suoritus tallentui myös muistikortille, joten elävänä kuvana sama suoritus näyttää tältä:

Toinen rata oli niin ikään agilityrata ja tuomarina jatkoi Allan Mattsson. Rata näytti tältä:

1286638940_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohjasin hypyn (4) oikealta puolelta, lähetin kepeille (5) ja takaaleikkasin kepeillä. Toimi hienosti! Nyt onnistu takakulman hidastus ja kaarre tuli tosi hyväksi puomille (7). Kontakti hyvin puomilla, ehdin muurille (9) ja hyvä kontakti A-esteellä (11).

Rengas on meille vielä hieman haastava este ja aika tuurissaan. Todennäköisyys se oikein suorittamiseksi kasvaa koko ajan toisto toistolta, mutta on korkein silloin, kun selkeästi lähetän Saagan renkaalle. Jo minien radan aikana ja rataantutustumisessa mietin, että miten ton kohdan handlaisin, koska emmehän me ole vielä harjoitelleet noin terävää (90 astetta) renkaalta kääntymistä. Suorittaminen on ollut aika tuurissaan etenkin silloin, jos etenen samaa vauhtia koiran kanssa (enkä lähetä tai selkeästi vastaanota kutsuna).

Tällaisen pähkäilyn jälkeen päädyin vaihtoehtoon: ohjaa se lähettämällä, anna mennä pitkäksi ja tee sitten vasta (myöhässä) valssi. Näin teinkin, mutta mitä tekee ihana Saaga: hakee aivan upeasti renkaan takana olleen hypyn (2) ja hienosti takaakiertona! Vaikkei rata sinne jatkunutkaan, meinasin jäädä tuuletteleen radalle, kuinka hienosti koirani hakee esteitä ohjauksen perusteella. Valitsemassani strategiassa mun ohjaus renkaalla ("koiran pitää tietää jo esteelle ponnistaessaan, minne liike jatkuu esteen jälkeen) oli täsmälleen sinne, mihin koira meni. Ihana Saaga :) Hylky siis tuli tuosta kohtaa, mutta mielessäni hihkuin ilosta.

"Video on Demand", var så god:

Kisaurakka jatkuu huomenna Liedossa kolmen startin verran. Suunnittelin kyllä vähän, että Saagan kisaaminen vois loppua tähän, koska se on taloudellisesti VOITOLLA agilitystarteistaan: ilmot Riihimäelle makso 23€ ja saatiin palkinnoksi 20 euron Hurtan lahjakortti ja ilmainen kisastartti (arvo 13€). Selkeesti siis plussalla ollaan :)