Hei, olen helsinkiläinen lähijunan aktiivikäyttäjä ja haluan tehdä tunnustuksen: valtavirrasta ja yleisöosastokirjoitussarjoista poiketen haluan tunnustaa uskoni VR-konsernin tuottamia palveluja kohtaan ja kertoa jopa nauttivani niistä. Viimeaikaisten kokemusten perusteella tähän lopputulokseen päätyminen on ollut jopa melko helppoa. Tässä syyt:

Mikäli lähijunia ei olisi, pitäisi kustannuspaikalle siirtyä joka päivä joko kävellen, polkupyörällä, omalla autolla tai linjurilla. Muutamien viime päivien pakkaslukemat ovat jälleen konkretisoineet, miksi mikään näistä edellisistä vaihtoehdoista ei vedä vertoja junan tuomalle matkustusnautinnolle.

Mubarakin eläköitymisen kunniaksi kuvitus liikennekaaoksen luvatun kaupungin, Kairon hengessä.

Kuva 1. Avaus kevään vaaleihin: Lisää heppakärryjä (ja pyjamapoliiseja) myös Helsingin katukuvaan!

EN KÄVELE TÖIHIN

Perussiistiä toimistoasustusta ei ole tehty ulkoiluun eikä varsinkaan -20 asteen pakkasvaelluksiin. Paitsi että saapas-mallisten naisten nahka- ym. talvikenkien pohja on niin ohut että maan pakkaspinta kihelmöi varpaanväleissä, kengän pohja on niin liukas että pystyssä pysyminen vatii trapetsitaiteilijan tasapainoaistia ja jääkiekkomaalivahdin suojuksia hyvästä tasapainosta huolimatta sattuvia tapaturmia varten. Myöskään alavartalon verhoamiseen ei ole olemassa siistiä, mutta lämmintä vaihtoehtoa.

Kuvat 2-3. Tahrir-aukio, Kairo. Vasemmalla treffit lokakuussa 2009 ja oikealla vähän isommat treffit helmikuussa 2011.

Toisen kuvan lähde Wikipedia

EN PYÖRÄILE TÖIHIN

Opiskeluaikana pyöräilin kesät talvet neljä vuotta. Kaatumisennätyksenä yhdelle talvelle on 11 toistaan tyylikkäämpää mukkaamista. Viimeisillä kerroilla tekniikka oli jo sen verran huippuunsa kehittynyt, että aistit havaitsivat potentiaaliset kaadonpaikat hyvissä ajoin ja pyörästäirtaantuminen tapahtui sekunnin sadasosissa. Lämpimästä pyörävarastosta aamulla töihin herätelty pyöräystävä muuttuu päivän aikana pakkassäässä vietettyjen tuntien kuluessa ystävästä melko jäykähkön tiukaksi vastustajaksi.

Kuva 4. Jokaisessa itseään kunnioittavassa pyörässä on lukko.

Lisäksi, jos pyöräilisi töihin tulisi hiki, koska työmatkapyöräilyhän on kuin tehty "päänahkojen" napsimiseen eli muiden työmatkapyöräilijöiden kiinniottamiseen, muka-kevyesti suoritettuun ohitukseen ja reippaasti hapottavaan kiihdytykseen. Hiki vaatisi suihkussakäynnin, vaatteidenvaihdon, vähintääkin hiusten harjaamisen ja ehkä myös naaman maalaamisen. Liikaa vaivaa.

EN KULJE TÖIHIN OMALLA AUTOLLA

Yritin startata autoa maanantaina (pakkasta -18). Ei edes inahtanut. Konepelti on jäätynyt kiinni, ja vaatii sulamislämpötilaa auetakseen. Kaapelikäynnistys tai akun vaihto eivät siis kuulu talvi-Reiskan keinovalikoimiin. Auto on parkkeerattu lievään ylämäkeen ison lumiköntin taakse ja keskikokoisen mutta sitkeästi jäätyneen lumiköntin eteen. Jos työntämistä tai hinaamista suunnittelee, tarvitaan siis paitsi isot lihassolut myös luovuutta ja lumitöitä.

Kuva 5. Yksityisautoilua Kairossa lokakuussa 2010.

Jos nämä ongelmat kuitenkin jollain korkeammalla voimalla saisi ratkaistua, jäisi enää pohdittavaksi mitä tehdä keskustan jonoissa, miten selvitä auraamattomilla kaduilla autoaan rikkomatta, mihin auton parkkeeraisi, kuka/miten parkkirahaa lisäisi päivän aikana, paljonko viikkopysäköinti maksaisi, miten jonottaessaan ajan saisi kulumaan kotimatkalla jne.

Työmatka-autoilu ei ole mun juttu. Talviautoilukin on siinä ja siinä.

EN HALUA KÄYTTÄÄ BUSSEJA

Mulle on luultavasti helpompi opetella piin likiarvo 50 ensimmäisen desimaalin tarkkuudella kuin oppia, millä bussilla keskustasta pääsee järkevästi ja nopeimmin Huopalahden asemalle Haagaan. Optimistina olen yrittänyt ymmärtää bussiverkoston ihmeitä ja tästä syystä uudelleen ja uudelleen valinnut bussikyydin junan sijaan keskustasta kotiin lähtiessäni. Joka kerta löydän itseni eri paikasta, vaikka aina hyppään mielestäni samaan bussiin. Miksi numeroina niin lähellä olevat linjat 40-49 vievät mut joka kerta täysin eri puolille kaupunginosaa?!

Tässä kuva. Tehtävänä päästä pisteestä A pisteeseen B. Kaikilla onnikoilla pääseem keskustasta pisteeseen A, sen olen jo oppinut, mutta siitä jatko on täysi mysteeri joka kerta:

Keskustasta lähtiessäni olen aina saman peruskysymyksen ääressä: Minua lähestyy bussi 40/41/42/43/45/47. Mihin sillä päädyn?

Vastaus: Mihin tahansa kartan pisteistä 1-5; todennäköisyys yhtä suuri kaikille, 0,2.

Kuva 7. Kairolainen bussipysäkki: jos et kuole odottaessasi bussia, hyppää bussin kyytiin

JOHTOPÄÄTÖS: MINÄ RAKASTAN JUNAA

Sillä pääsee varmasti - ilman kiertelyjä ja kaarroksia ennemmin tai myöhemmin - pisteeseen B. Parhaimmillaan tähän menee Rautatientorilta vain 9 minuuttia, kun nykivän kiihdyttelyn ja jarruttelun värittämällä bussikyydillä samaa matkaa jytyytetään keskimäärin 30 minuuttia.

Listaamalla vaihtoehdot tällä tavalla, ei junien myöhästely tunnu yhtään niin pahalta. Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa :)

Kuva 8. Juna kuin juna. Myös metro kuuluu suositeltavien kiskoilla kulkevien kulkuvälineiden kerhoon. Ratikka ei; sillä pääsee liian helposti poikkeusreitille.