Viikonloppuna Saaga starttasi neljä ja Sera kaksi starttia JATin ja LAUKAn kisoissa Leppävedellä Polleparkin maneesissa. Speksit: Pakkasta lauantaina -13 astetta ja sunnuntaina -17 astetta; kisapaikalla ei lämmintä tilaa autoa lukuunottamatta ja kun autossa polttoainevalo palaa, ei sitä viitsi pitää kauheesti turhaan käynnissäkään (tiedoksi kaikille, että tankkauspisteitä ei ole välillä Vaasankatu - Yliopistonkatu - Taulumäki, ei Seppälänkankaan läpi menevän tien varressa eikä Leppäveden "keskustassa"...); radat rakennettu kahdelle kentälle, mutta vain toisella käydään kisoja kerrallaan (yksi mutta lähes keskeisin esimerkki järjestelyjen tehostamispotentiaalista - lue rivien välistä loput).

Kisaurakka alkoi medi1-luokan agilityradalla. Tuomarina Sisko Pulkkinen. Meidän tulos: 10 vp., sij. 1./7. Rataa en valitettavasti enää yrityksestä huolimatta muista, mutta erittäin perussettiä (ainakin viime viikonlopun Saviojan Hyvinkään ratoihin verrattuna), sanoisinpa että "vanhanaikaisia" suoraviivaisia ykkösratoja ilman yhtäkään tiukkaa käännöstä. Estejärjestyksestä viis: Saaga teki kaikki kolme kontaktia hienosti ja myös esteenä nro 16 olleet kepit loppuun saakka! Jäädyin onnesta hienosta keppisuorituksesta ja unohdin innostuksissani ohjata kaksi seuraavaa hyppyä, mikä aiheutti riman putoamiset mun räpiköidessä sitä sun tätä. Olin tosi tyytyväinen: pääasia ettei virheitä tule kontakteilla tai kepeillä - muista virheistä viis.

Toinen rata oli myös agilityrata ja tuomarina jatkoi Sisko Pulkkinen. Meidän tuloksena 0 vp., aika -8,85, sij. 1./7 SERT --> medi2. Tätäkään ratakuviointia en muista, mutta kepit ja kontaktit meni jälleen ongelmitta - se on tärkeintä.

Lauantaina iltapäivällä vuorossa olivat 3-luokat. Tuomarina Johanna Nyberg. Seran tuloksena ensimmäiseltä radalta HYL. Rata näytti tältä:

1291066853_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Valssasin muurin (12) jälkeen ja työnsin koiran keppien kakkosväliin. Tyhmäminä, koska olin nimenomaan rataantutustumisessa päättänyt jättää koiralle tilaa hakea kepeille. Niinpä niin. Vitonen pohjalla, joten loppuradalla ei väliä: niinpä päätin seisottaa keinun kontaktilla. Mutta eipä se siihen jäänytkään seisomaan, joten siirryttiin suoraan ulos kulkematta loppuradan kautta.

Toinen rata oli myös Johanna Nybergin käsialaa ja näytti tältä. Meidän tuloksena 5 vp (kielto hypyllä 6).

1291067030_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohjasin pussin oikealta puolelta ja ajattelin olla koiran edellä hypyllä (6) tekemässä pers'jättöä väliin 6-7. Vaan enpä ollutkaan ihan niin nopea kuin kuvittelin ja Sera ehti suhahtaa hypyn (6) ohi ennenkuin mää ehdin siihen kohtaan. Loppurata aivan mieletöntä tykitystä ja tuosta lenkistä huolimatta aika oli erinomainen. Olipa ihana kisata Seran kanssa melkein 3 kuukauden tauon jälkeen!

***

Sunnuntaina startattiin kaksi medi2-kisaa Saagan kanssa. Tuomarina kummallakin radalla Johanna Würthrich. Ensimmäisen radan kuviot alla. Meidän tulos 0 vp., sij. 1./4 LUVA.

1291067310_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Helppoa perussettiä. Olen huomannut, että pers'jättö kontaktilla tekee siitä varmemman, joten viljelin niitä radalla ehkä vähän turhankin innokkaasti. Toimivaa kokoonpanoa ei kannata muuttaa :) Kepit (8) ohjasin oikealta puolelta ja takaaleikkasin hypyllä (9). Leikkaus käänsi Saagan täydellisesti ja se sujahti oitis putkeen (10). Taitava etenijä! Kokonaisuudessa tämä rata käännöksineen ja hieman haastavampine linjoineen tuntui paljon helpommalta kuin 1-luokan suorat ja "muka helpot" ratakuviot. Kun joutuu koko ajan ohjaamaan, suuremmalla todennäköisyydellä hätäilevä ohjaaja myös ohjaa kaikki esteet.

Toinen rata näytti tältä. Meidän tuloksena HYL. Saaga tiputti ensimmäisen riman, mulla meni fiilis ja päätin jättää sen seisomaan A:n kontaktille. Lähti kuitenkin ennen lupaa etenemään, joten koira kainaloon ja veks radalta.

1291067591_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tiivistetysti: Viikonlopun aikana kuusi rataa, joista tuloksena:

- kaksi erinomaista 0-tulosta ja samalla kaksi LUVAa ja nousu 2-luokkaan

- lisäksi kaksi virhepisteellistä erittäin hyvää tulosta

- kaksi tyydyttävää hylättyä tulosta: syynä karkaaminen kontaktilta

Valitettavasti videokamera ei kestänyt marraskuun pakkasten asettamia haasteita, eikä täten kuvamateriaalia em. tuloksista saatu.

1291064538_img-d41d8cd98f00b204e9800998e